Oulussa alkoi perjantaina valofestivaali ja taisi olla joulukadun avajaiset tiernapoikineen. Mietin, mitä loppuviikosta puuhailin niin sattumoisin kävin katsomassa myös dokkarin Isäni tähtien takaa. Se on kotimainen dokkari miehestä, jonka isä saa viestejä valo-olennoilta ja tarinassa tämä dokkarin tekijä ,joka on siis tämän valomiehen poika, pohtii omia lapsuuden kokemuksiaan valo-olennoista ja sitä, uskooko hän vielä hänen isänsä juttuun. Hyvä tunnelma dokkarissa kyllä oli ja en siinä itse ainakaan osannut päättää, että uskoisinko vai en, jos olisin sen valomiehen lapsi. Tällä viikolla on tarkoitus käydä katsomassa toinen kotimainen dokkari, Kuun metsän Kaisa, nyt kun on vauhti päällä. Se kertoo kolttasaamelaisesta muorista ja hänen ranskalaisesta kirjailija ystävästään arkistokuvien kautta. Tykkään kyllä elokuvissa käydä, mutta vähän tulee käytyä. Minusta on kyllä hyvä että kotimaisia dokkareita näytetään isoisssa leffateattereissa nykyään. Ainakin ne jäävät paremmin mieleen ja tulee helpommin edes myöhemmin katsottua, jos ei ehdi leffassa käymään.
Valofestivaalit ovat kasvaneet selvästi vuosi vuodelta ja nimikin on nyt Lumo. Tänä vuonna avajaisissa oli esitys, jossa ilmassa leijuivat Les Luminèoles valoteokset jopa kolmen tunnin ajan. Teokset liitelivät kauppatorin yllä vaihtaen väriä kuin kevyet leijat, vaikkakin niiden koko oli näyttävä. Se kaunis talvisää valitettavasti oli vain lainaa ja räntäsade oli yltynyt kun seuraavan kerran illalla menin ulos. Todellakin tähän hetkeen tarvittiin valoa ja elämyksiä. Lumo Light Festival Oulu jatkuu edelleen tällä viikolla vaihtuvilla esityksillä. Tänään ajattelin dokkarin jälkeen kiertää ainakin nuo ulkoteokset ja perjantaina tähdätä tähtitornin kellariin katsomaan teatteriesityksen Oulun kuuluisimmasta vangista Matti Juhonpoika Montosesta vuodelta 1689. Tila on varmasti autenttinen, vankilamainen, kostea, pieni, pimeä kellari!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti