Tähtipaja

Eight-pointed-stars

 Viimein löysin jo vuosi sitten joulua ennen etsimääni origamipaperia Tigerista! Siispä aloin muistelemaan mistä taitteluohje ja inspiraatio ikinä saikaan alkunsa, eli tuolta Kootut Murut -blogista ja sen kautta löytyneistä erittäin hyvistä youtube -videoista. Taittelin viime talvena origamipaperin sijaan aikakauslehtien sivuista leikatuista paloista ja sanomalehdestä, mutta nehän tietenkään eivät toimineet tähän tarkoitukseen yhtään hyvin.
Verho-ompelua ja maalisutia hermoni kestävät, mutta en voi sanoa olevani muuten käsityötyyppi. Paperin taittelussa pääsin kuitenkin sellaiseen huumaan, että kestin ne alun "häh?" -tunteet ja pääsin niistä yli kehittyäkseni erinomaisen vikkeläksi eight-pointed-star -taittelijaksi.
Lauantaina aloitin  ja vaikka aluksi oli aika hidasta tähtitehtaalla, niin musiikin kuuntelu vei ajantajun ja taittelin sitten koko iltapäivän. Hyvänä taustana toimi uusin Roisin Murphy ja sitten kun osasin taitella ilman ohjetta, viihdyin hänen musiikkivideoiden parissa.
Nämä paperikoristeet ovat siinä mielessä hyviä, että eivät mene rikki tai jos menevät niin ei harmita niin kauheasti kuin lasipallon risahtaminen lattialle.
Tässä linkki Kootut Murut blogiin:  http://www.kootutmurut.com/fi/2012/12/21/paper-star-curtains/

Lumoa ja dokkarivillitys

 Lisää terveisiä Lumo Light Festival Oulu -tapahtuman kohteista. Eilen oli räntäsadetta jälleen, mutta
siiä huolimatta kävin kiertämässä osan valofestivaalin kohteista, jotka jäi välistä perjantai illan vielä
huonomman sään vuoksi.Tuo uv-valoilla valaistujen rautalankapatsaiden puisto oli mielestäni aivan mahtava. Tosi taidokkaan näköistä työtä ja useita entisajan hahmoja ihan keskiajan hahmoista alkaen (tai niin minä ainakin tulkitsin). Yksi leipurin näköinen huivipäänainen muistutti ihan tarinoiden Katri Antellia, kun hän on myynyt aluksi leipomuksiaan korista kaupungilla ja lopulta kestinnyt Oulun hienoa väkeä kuuluisilla leipomuksillaan. Sitten kun katsoin kuvaa tarkemmin niin huomasin sen huivipäänaisen myyvän ehkä sittenkin omenoita, mutta ei se niin justiinsa, mielikuvitus on saatu
ainakin lentämään!


Kävin myös katsomassa Kuun metsän Kaisa -dokkarin, joka oli sivistävä tarina kolttasaamelaisten kulttuurin uhanalaisuudesta sotien jälkeen ja sen pelastamisesta sveitsiläisen kirjailijan keräysten ja  vetoomusten seurauksena. Suosittelen. Tosin välillä tuntui että tarina eteni hyvin hitaasti, mutta jos ajattelee mikä sisältö tässä tarinassa on, niin sen kyllä sietää.

Marraskuun menoja

Oulussa alkoi perjantaina valofestivaali ja taisi olla joulukadun avajaiset tiernapoikineen. Mietin, mitä loppuviikosta puuhailin niin sattumoisin kävin katsomassa myös dokkarin Isäni tähtien takaa. Se on kotimainen dokkari miehestä, jonka isä saa viestejä valo-olennoilta ja tarinassa tämä dokkarin tekijä ,joka on siis tämän valomiehen poika, pohtii omia lapsuuden kokemuksiaan valo-olennoista ja sitä, uskooko hän vielä hänen isänsä juttuun. Hyvä tunnelma dokkarissa kyllä oli ja en siinä itse ainakaan osannut päättää, että uskoisinko vai en, jos olisin sen valomiehen lapsi. Tällä viikolla on tarkoitus käydä katsomassa toinen kotimainen dokkari, Kuun metsän Kaisa, nyt kun on vauhti päällä. Se kertoo kolttasaamelaisesta muorista ja hänen ranskalaisesta kirjailija ystävästään arkistokuvien kautta. Tykkään kyllä elokuvissa käydä, mutta vähän tulee käytyä. Minusta on kyllä hyvä että kotimaisia dokkareita näytetään isoisssa leffateattereissa nykyään. Ainakin ne jäävät paremmin mieleen ja tulee helpommin edes myöhemmin katsottua, jos ei ehdi leffassa käymään.

Valofestivaalit ovat kasvaneet selvästi vuosi vuodelta ja nimikin on nyt Lumo. Tänä vuonna avajaisissa oli esitys, jossa ilmassa leijuivat Les Luminèoles valoteokset jopa kolmen tunnin ajan. Teokset liitelivät kauppatorin yllä vaihtaen väriä kuin kevyet leijat, vaikkakin niiden koko oli näyttävä. Se kaunis talvisää valitettavasti oli vain lainaa ja räntäsade oli yltynyt kun seuraavan kerran illalla menin ulos. Todellakin tähän hetkeen tarvittiin valoa ja elämyksiä. Lumo Light Festival Oulu jatkuu edelleen tällä viikolla vaihtuvilla esityksillä. Tänään ajattelin dokkarin jälkeen kiertää ainakin nuo ulkoteokset ja perjantaina tähdätä tähtitornin kellariin katsomaan teatteriesityksen Oulun kuuluisimmasta vangista Matti Juhonpoika Montosesta vuodelta 1689. Tila on varmasti autenttinen, vankilamainen, kostea, pieni, pimeä kellari!

Möljä, mylly ja muisto

Käytiin kävelyllä hyvinkin tutuissa maisemissa tuolla toppilan (Oulu) entisen satama-alueen liepeillä. Tämä alue oli minun lapsuudessani (80-90 -luvulla) teollisuusaluetta ja jättömaata ja jonkin verran täällä ankkuroitui vielä silloin ulkomaisia rahti-aluksia. Isojen pihapuiden siimeksessä on onneksi vielä säilytetty muutamia huviloita tälläkin puolella toppila-hietasaaren aluetta. Ne ovat kaikuja menneiden suurbisnessukujen vauraudesta ja alueen historiasta. Yhdessä vaatimattomammassa matalassa mökissä asui joku vanhempi nainen, jolla oli kissoja, mutta hän ja hänen mökkinsä on jo hävinnyt ennenkuin olen huomannutkaan. Sitten on panimon herran huvila, joka näkyy aika hyvin kun ajelee vaikkapa tuirasta päin toppilaan ja eräässä komiassa huvilassa, joka oli toimistona, olen joskus nuorenpana käynyt siivoamassakin, mutta silloin en vielä älynnyt sen päälle kyllä mittään.

Kuvassa lumisateen harmaan seassa näkyvän Vaasan valssimyllyn rakennuksen lähettyvillä näkyi usein rotanloukkuja ja rotanmyrkkypakkauksia, mylly oli silloin vielä käytössä. Tuolla alueella haisi rehulle ja lintuja lenteli kuormasta tippuneiden jyvien perässä. Mylly on punatiilinen 1900-luvun alun rakennus, jota on jatkettukin ilmeisesti jossain vaiheessa.
Meidän perheellä oli laiva tuossa myllyn edessä satamassa, joka on ihan tuossa kuvasta oikealle päin katsottuna. Alhaalta laivasta katsottuna tämä hiljainen mylly näytti aina pelottavalta ja minun piti painaa silmät kiinni ja pää kämmeniin kunnes myllyn ohi oltiin liplateltu. Oikeastaan helpotuin vasta seuraavan alikulkusillan jälkeen päästiin vähän väljemmille vesille.

Viime vuosina molemminpuolin "möljää" on noussut paljon kerrostaloja ja lisää tulee jatkuvasti. Myllyn vastapäinen puoli on asuntomessualuetta, kumminkin 2000- luvun alkuvuosilta (en muista tarkkaan) :). Mylly on nyt viime näkemältä siinä tilassa, että siitä on jo puolet purettu ja lisää lähtee. Ainoastaan tuo rautakehikolla tuettu osa on aikeissa jäädä pystyyn, varmaankin kulttuurihistoriallisista syistä (mikäli se nyt pysyy pystyssä).
Alkuun olin tohkeissani, että tuo säilyy, mutta lopulta olinkin enemmän pettynyt että myllystä jää vain yksi seinä ja rakkenuksen päätyjen muotoa ei toteuteta uudisrakennuksen molemmissa päissä, ainoastaan tuossa vanhassa päätyseinässä. Nyt minulla ei ole sitten enää mitään pelättävää tai mielikuviteltavaa tällä puolella möljää! Ainoastaan voin kertoa tätä tarinaa muille. Nyt kun paikat muuttuvat niin vauhdilla, hyvässä ja huonossa mielessä, niin täytyy pistää itselle muistiin näitä asioita.

Lunta, pysyis vaan!